Jäätelöteon salat

Ben & Jerry's tunnetaan herkullisista mauistaan, mutta tiesitkö, miten jäätelöä valmistetaan?

1. Suoraan maatiloilta

Kaikki alkaa tietenkin ystävästämme lehmästä. Ei tietenkään vain yhdestä, vaan kymmenistä tuhansista ammuista. Ne asuvat sadoilla paikallisilla tiloilla, jotka myyvät raakamaitonsa meijerille. Meijerissä maito erotellaan paksuksi kermaksi ja tiivistetyksi rasvattomaksi maidoksi, mitkä lähetetään sitten jäätelötehtaillemme säiliöautolla. 

A dairy farm

2. Tehtaalle

Kun ajoneuvot saapuvat tehtaalle, maito ja kerma pumpataan 22 200 litran varastosäiliöihin. Ne pidetään 2 celsiusasteessa siihen saakka, että olemme valmiit tekemään niistä Ben & Jerry’s -jäätelöä.

The outside of a Ben & Jerry's factory

3. Sekoitussäiliö

Sitten seuraakin yksi tärkeimmistä jäätelönteon vaiheista eli seoksen – erinomaisen sellaisen – valmistaminen. Taitava ja kokenut henkilökunta, joita kutsumme sekoitusmestareiksi, valmistavat seoksen sekoitussäiliössä eli yli 3 700 litraisessa ruostumattomasta teräksestä tehdyssä megasekoittimessamme. 

Jäätelöerän valmistus aloitetaan paksulla kermalla, tiivistetyllä rasvattomalla maidolla ja nestemäisellä ruokosokerilla. Sekoitusmestarit lisäävät ainesosiin sitten keltuaisia, suklaamakujemme mukaista kaakaojauhetta ja luonnollisia stabilointiaineita, jotka estävät lämpösokkia ja jääkiteiden muodostumista.

Kaikkia ainesosia sekoitetaan sitten 6–8 minuuttia, jonka jälkeen se on valkoinen makea kermaseos tai suklaaseos.

Valmis erä siirretään sitten jommankumman siivilän läpi tasaussäiliöön. Seosta säilytetään tasaussäiliössä, kunnes on pastörointiprosessin aika.

Illustrated diagram of the blend tank

4. Pastöroitu ja homogenoitu

Kun jäätelö on sekoitettu, se on valmis pastöroitavaksi ja homogenoitavaksi. Pastörointi tarkoittaa kuumentamista, jolla tapetaan vahingolliset bakteerit. Pastörointilaite koostuu useista hyvin ohuista ruostumattomasta teräksestä tehdyistä levyistä. Kuuma 83-asteinen vesi virtaa levyjen toisella puolen ja kylmä 2-asteinen seos  pumpataan levyjen ohi toiselta puolen, jolloin levyjen lämpö siirtyy seokseen ja lämmittää sen 82-asteiseksi. 

Ennen kuin seos jäähtyy, se siirretään homogenointilaitteeseen. Siellä seos asetetaan kovan paineen alle (noin 900 kiloa per neliötuuma) puristamalla se pienestä aukosta, jotta kerman rasvamolekyylit jakautuvat hienoksi ja emulgoituvat siten, etteivät ne erotu seoksesta. Homogenointilaite toimii kuin mäntä:  seos imaistaan sylenteriin alas suuntautuvalla liikkeellä ja ylös mennessä se pakotetaan ulos korkean paineen avulla.

Jäähtynyt seos pumpataan sitten säiliöhuoneeseen, jossa on noin 2 astetta lämmintä ja kuusi 18 000 litran säiliötä. Seosta säilytetään siellä 4–8 tuntia, jotta ainesosat saavat muhia yhdessä. Ajatus on sama kuin kastikkeen hauduttamisessa tai viinin avaamisessa, jotta se saa hengittää ja maut syvenevät ja avautuvat. Kiire ei ole hyväksi!

Illustrated diagram of the homogenizer

5. Makukaukalot

Ben & Jerry'sin herkullisuus on selitettävissä yhdellä sanalla, ja se sana on ”maku”. Maut ja maustamistekniikat ovat meille vakava asia. Makukaukalojen työntekijät ovat asiantuntijoita maustamisen saralla, ja vain hienoimmat makuainesosat pääsevät makukaukaloon jäätelöseoksemme kanssa.

Kun seos on tekeytynyt, se pumpataan säiliöhuoneesta makukaukaloihin eli useisiin ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin säiliöihin, joista jokaiseen mahtuu noin 1 800 litraa seosta. Niissä seos muuttuu lähes maustamattomasta huimaksi makunautinnoksi, kun lisäämme seokseen uskomattoman määrän makuaineita, pyreitä ja uutteita, kuten vaniljaa, piparminttua, hedelmätiivisteitä, banaanisosetta ja silloin tällöin jopa likööreitä.

Illustrated diagram of flavor vats

6. Pakastin

Kun seoksessa on tarpeeksi makua, se siirretään pakastimeen. Waterburyn tehtaan pakastimet käyttävät jäähdytykseen ammoniakkia (4 astetta pakkasen puolella). Voimme pakastaa jopa 2 600 litraa seosta tunnissa.

Näin se toimii: seos pumpataan pitkän jääkylmän sylinterin läpi. Kun seos jäätyy seinämään, se kaavitaan irti pyörivillä lavoilla. Ja kun se pääsee etuosaan asti, se ei ole enää seosta, vaan kunnon jäätelöä!

Seos siirretään pakastimeen 2 celsiusasteen lämpöisenä ja poistetaan sieltä –5 asteisena. Lämpötila ja koostumus vastaavat tällöin pehmeää jäätelöä, jota Vermontissa kutsutaan nimellä “creemee”.

Factory freezers

7. Herkkupala-annostelija

Kun pakastin on jäähdyttänyt seoksen mukavaan –5 celsiusasteen lämpötilaan, meillä on edessämme valinta: jos teemme makuja ilman herkkupaloja (näitä ovat vaikkapa vanilja ja suklaa), jäätelö pumpataan suoraan pakkaukset täyttävään koneeseen, mutta jos teemme makuja herkkupaloilla, jäätelö jatkaa matkaa herkkupala-annostelijaan.

Ennen Ben & Jerry’siä jäätelövalmistajat eivät lisänneet jäätelöihinsä juurikaan muuta kuin hedelmiä. Siksi jäätelöömme herkkupaloja “syöttävää” konetta kutsutaan “hedelmäannostelijaksi”. Kun otetaan huomioon, kuinka monia herkkupaloja meidän on laitettava annostelijaan aina suklaahippukeksitaikinan paloista pehmeisiin suklaaleivoksiin, karkkeihin ja pähkinöihin sekä hedelmiin, päätimme antaa sille paremman nimen.

Yksinkertaisesti sanottuna herkkupala-annostelija lisää jäätelöön “herkkupaloja”. Herkkupalat syötetään annostelijaan ylhäältä käsin, ja pohjalla on karamainen osa, joka säätelee herkkupalojen virtaa rattaaseen. Kun ratas pyörii, se työntää herkkupalat jäätyneeseen massaan, joka virtaa annostelijan läpi. Herkkupaloilla viimeistelty jäätelö menee sitten erityiseen sekoitinosaan, joka sekoittaa jäätelöä, jotta herkkupalat saadaan leviämään mahdollisimman tasaisesti kaikkialle.

Illustrated diagram of the chunk feeder

8. Jäähdytyspyörre

Oletko ikinä ihmetellyt, miten saamme aikaan paksut, täyteläiset ja täydellisen siistit pyörteet jäätelöömme? Pyörteelle on hienompikin sana eli "variegaatti", mutta pitäydytään nyt tutussa pyörteessä. Käytämme pyörteissämme aina parhaimpia aineksia, olipa makuna sitten toffee, karamelli, pähkinävoi, vaahtokarkki tai hedelmä. Mahtavan makuiset pyörteet eivät kuitenkaan pääsisi jäätelöömme ilman hienoa pyörrelaitetta.

Onneksi meillä sattuu olemaan käytössämme paras niistä!

Näin se toimii:

• Pyörremassa menee ensin läpi jäähdyttimestä, mikä alentaa sen lämpötilaa vain sen verran, ettei se keräänny yhteen kohtaan (se olisi huono juttu).

• Kunnolla jäähdytetty pyörremassa kulkee pyörrelaitteen läpi, kun se injektoi massan jäätelövirtaan (mikä on mahtavaa, kun kaikki menee putkeen, mutta todella sotkuista, jos ei).

Illustrated diagram of variegator

9. Automaattinen täyttölaite

Kun herkkupalat ja pyörteet on lisätty jäätelöön, se on valmis pakattavaksi. Jäätelö pakataan mahtavalla koneella, jota kutsutaan automaattiseksi täyttölaitteeksi. 

Automaattinen täyttölaite voi täyttää noin 120 jäätelöpurkkia minuutissa, mutta se suorittaa myös muita tehtäviä ennen täyttöä. Se esimerkiksi asettaa jäätelöpakkaukset kaksittain täydelliseen täyttöasentoon.

Lisäksi kun pakkaukset ovat täynnä, täyttölaite kiidättää ne kohti kansituskonetta, joka asettaa pakkauksiin kannet juuri sopivan tiukasti.

Lopulta kätevä pakkausnostin nostaa pakkaukset kansituskoneesta, ja sitten pieni vipuvarsi työntää ne hihnalle ennen seuraava vaihetta.

Illustrated diagram of automatic filler

10. Spiraalikovetin

Ennen kuin pakattu jäätelö on mahdollista varastoida tai kuljettaa asiakkaille, sitä pitää pakastaa lisää, jotta se saavuttaa vähintään –12 celsiusasteen lämpötilan ja muuttuu –5 celsiusasteen pehmeästä koostumuksesta täysin kiinteäksi. Prosessia kutsutaan kovettamiseksi, ja se tapahtuu spiraalikovettimessa.

Jäätelöpakkaukset matkaavat hihnalla tuotantohuoneesta spiraalikovetintunneliin. Se on kaksikerroksinen, korkkiruuvimainen jättiliukuhihna, joka on viilein juttu koko tehtaassa. 

Spiraalikovettimen lämpötila on itse asiassa vain asteen verran nollan alapuolella, mutta valtavat tuulettimet puhaltavat niin kovaa, että lämpötila laskee –15 celsiusasteeseen. Tässä arktisessa ympäristössä jäätelöpakkaukset sitten kulkevat spiraalissa kolmen tunnin ajan kohti korkeuksia. Huipulla niiden lämpötila on pudonnut –5 asteesta (pehmeä jäätelö) –12 asteeseen (kova jäätelö).

Illustrated diagram of spiral hardener

11. Pakkaaja

Kun jäätelöpakkaukset ovat jäätyneet kunnolla, ne pakataan toimitusta varten.  Kääntölaite kääntää joka toisen pakkauksen ylösalaisin, ja pakastamotyöntekijä varmistaa, että kahdeksan pakkausta on pakkaajaa varten oikeassa muodostelmassa (kaksi vierekkäistä neljän pakkauksen riviä, jossa joka toinen pakkaus on ylösalaisin). Pakkaaja on kuuma tunneli, joka kietoo muovin lämpökutistamalla kahdeksan pakkauksen ympärille. Tuloksena on paketoitu kahdeksan pakkauksen paketti, joista jokaisessa on gallona eli 4,55 litraa jäätelöä. Pakastamotyöntekijä pinoaa paketit lavoille, jotka siirtyvät 29 astetta pakkasen puolella olevaan varastoomme odottamaan kuljetusta.

Illustrated diagram of a bundler

12. Laadunvarmistus

Laadunvarmistuslaboratoriossa testaajamme ovat todella tarkkoja siitä, että Ben & Jerry'sin jokainen maku täyttää erinomaisuuden tiukat tuotestandardit.

Heidän jokainen peukutus Ben & Jerry’sin tuotantoerälle antaa jäätelölogistiikkapuolellemme tarvittavan luvan lähettää Ben & Jerry’s -tuotteet nopeasti kaikkialle lopullisiin määränpäihinsä….

A quality assurance tech

13. Toimitus: kaikkialle

Käsityksemme sanasta "kaikkialle" laajenee vuosi vuodelta!

Ben & Jerry's -tuotteita toimitetaan niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin supermarketteihin, ruokakauppoihin, päivittäistavarakauppoihin, ravintoloihin, elokuvateattereihin ja kaikenlaisiin jäätelölle otollisiin paikkoihin. Paras paikka jäätelölle on mielestämme tietenkin Ben & Jerry'sin jäätelökauppa!

An illustrated Earth surrounded by cones with international flags instead of ice cream