Ben & Jerry’s etulinjassa ilmaston puolesta

Reseptinä lehmien ja tehtaiden päästöjen kuriin saaminen

Ben & Jerry’s on jo vuosia kantanut huolta ilmastonmuutoksesta ja pyrkinyt vähentämään jäätelöidensä haitallisia ilmastovaikutuksia koko tuotantoketjussa laitumelta kaupan pakastimeen. Yhteistyössä ympäristöjärjestöjen kanssa ja näiden suosituksia noudattamalla Ben & Jerry’s voi nyt ylpeänä kutsua tuotteitaan ilmastoneutraaleiksi. Ilmastoneutraalien tuotteiden tuotantoprosessissa kiinnitetään huomiota hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös muiden kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja dityppioksidin päästöihin.

Jäätelönvalmistajalle lehmät ovat ensisijaisen tärkeitä raaka-aineentuottajia ja maitotilojen onkin todettu aiheuttavan 20% tuoteprosessimme kokonaispäästöistä. Vaikka friisiläislehmää ei äkkiseltään näkisi jääkarhun luonnollisena vihollisena, lehmien ilmoille päästämät metaanikaasut vaikuttavat osaltaan kasvihuoneilmiön muodostumiseen ja nopeuttavat näin jääkarhujen asuinalueiden häviämistä. Maailmassa on 1,4 miljardia lehmää, joista jokainen tuottaa keskimäärin 300 grammaa metaania päivässä. Kokonaisuutena tämä tarkoittaa 14% kaikista ilmakehän metaanipäästöistä. Metaanin kasvihuonevaikutus on 23-kertainen hiilidioksidiin verrattuna, joten metaanipäästöjen vähentäminen on erittäin tärkeää ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

‘Emme tietenkään voi estää lehmiä märehtimästä, mutta voimme pienentää metaanipäästöjä kehittämällä niiden ravintoa helpommin sulavaksi’, Ben & Jerry’sin ilmastovastaava Anniek Mauser sanoo.

Ben & Jerry’s on vuodesta 2004 ollut mukana ‘Caring Dairy’ -projektissa, jonka tavoitteena on lisätä samaan aikaan sekä lehmien, maidontuottajien että maapallon hyvinvointia. Tähän mennessä projektin nimissä on onnistuttu mm. pienentämään tilojen energiankulutusta ja seuraavaksi keskitytään supistamaan metaanipäästöjä. Metaanipäästöjen hillitsemiseksi pyritään mm. vähentämään karjan rehusta käymisteitse sulavia ainesosia ilman että joudutaan lisäämään tiivisterehun käyttöä. Tiivisterehun valmistus ja kuljetukset kun aiheuttavat myös hiilidioksidipäästöjä.

Ilmastoneutraalin jäätelön tarjoamiseksi Ben & Jerry’s investoi viiden vuoden aikana prosessiensa kehittämiseen kaikkiaan yli 2,4 miljoonaa euroa. Projektin alkajaisiksi on käyty läpi kaikki tuoteprosessin osa-alueet aina maidon ja muiden raaka-aineiden tuotannosta kuljetuksiin ja myyntipakastimien ominaisuuksiin saakka, analysoitu näiden haitalliset ilmastovaikutukset ja etsitty keinoja niiden pienentämiseksi. Tähän mennessä olemme mm. siirtyneet Hollannin tehtaallamme täysin vihreän energian käyttöön ja tehostaneet syntyvän jätteen kierrätystä. Tuotteiden jakelu- ja kuljetusreittejä kaikkialle Eurooppaan on yksinkertaistettu ja parhaillaan tutkimme mahdollisuuksia siirtyä täysin kompostoituvan pakkausmateriaalin käyttöön. Markkinointikampanjoidemme avulla olemme pyrkineet valistamaan myös kuluttajiamme energiatehokkuudesta ja esittelemään arkipäiväisiä keinoja yksilön oman haitallisen ilmastovaikutuksen pienentämiseksi. Paljon on siis jo saatu aikaan, mutta työ jatkuu...

Ben Cohen, toinen Ben & Jerry’s -yrityksen perustajista, sen jäätelöä ja maapalloa yhdistävän linkin alunperin totesi: “If it’s melted, it’s ruined” (‘Sulaneena se on pilalla’).